Moni kokee politiikan vieraaksi omassa arjessaan, vaikka nimenomaan poliitikot vaikuttavat työllään siihen, miten me kansalaiset omaa elämäämme voi suunnitella ja elää. Siksi on hyvä tarkastella sitä, kuinka politiikka on vaikuttanut omaan elämään vuosien mittaan ja miten se vaikuttaa tulevaisuuteemme.
Olen syntynyt vuonna 1970. Viisivuotiaaksi asti mummuni hoiti minua, sillä äitini sai vakituisen työpaikan Koukkuniemen vanhainkodista syntymäni jälkeen. Hän oli tuolloin jo yli 40-vuotias. Isäni sairastui syöpään 53-vuotiaana, hänet operoitiin onnistuneesti. Hän jäi työkyvyttömyyseläkkeelle ja teini-iästä alkaen minulla oli isä, joka oli kotona. Hänellä oli hyvä eläke, sillä isä oli viimeisinä työvuosinaan hitsaamassa oljynporauslauttoja Porissa. Meillä oli asunto-osake Tampereen Hervannassa, olimme asuneet siellä jo vuodesta 1975 eli olen alkuperäinen Hervannan kasvatti ja käynyt siellä peruskouluni.
Koska menestyin koulussa hyvin, minulle oli itsestään selvää jatkaa opintojani lukiossa. Harrastin aktiivisesti kilpauintia ja siksi hain Sammon lukioon, jossa oli liikuntapainotteinen luokka. Kävin kesätöissä 16-vuotiaasta alkaen. Lukioaikanani tein iltatöitä uimaopettajana, uintivalmentajana ja viikonloppuisin olin töissä kaupassa. Sain lukioaikanani säästettyä niin paljon rahaa, että pystyin kustantamaan itselleni ajokortin 18-vuotiaana. Käyttööni sain isän vanhan Ladan.
Minulla oli vakituinen työ jo 19-vuotiaana Tampereen kaupungin uimavalvojana. Kun pääsin opiskelemaan yliopistoon suomen kieltä, minulla oli oikeus kahden vuoden ajan jäädä opintovapaalle vakituisesta työstäni ja palata siihen kesän alussa. Tämä pelasti minut ensimmäisiltä 90-luvun lamavuosilta. Kahden vuoden jälkeen minun oli pakko irtisanoutua vakituisesta työsuhteestani, ja seuraavana kesänä palasin 23-vuotiaana rantauimaopettajaksi. Se oli todella kylmä kesä! Poikaystäväni ei enää tuolloin 1993 päässyt edes leikkaamaan nurmikoita kaupungille edellisvuosien tapaan, sillä ajat olivat kovat. Seuraavana syksynä minun oli jo pakko ottaa opintolainaa elämiseen.
Valmistuin vuonna 1996 ja samana vuonna sain ensimmäisen lapseni. Lapsen isä oli vakituisessa työsuhteessa ja äitysloman jälkeen minäkin pääsin ensin osa-aikatöihin ja sitten kokopäiväiseen määräaikaiseen työsuhteeseen. Elin jonkin aikaa yksinhuoltajan elämää, kunnes menin naimisin ja sain kaksi lasta lisää. Jatkoin määräaikaisissa työsuhteissa. Vuonna 2002 jäin leskeksi kolmen pienen lapsen kanssa. Olin tuolloin 32-vuotias.
Kiitos yhteiskunnan taloudellisen tuen, me pärjäsimme kyllä. Koska minulla ei tuolloin ollut opettajan pedagogista pätevyyttä, en voinut saada vakituista virkaa. Siksi ryhdyin yrittäjäksi vuonna 2003 ja opetustyön ohella pätevöidyin äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi. Sain kaikki vaadittavat opinnot valmiiksi keväällä 2007 ja seuraavana syksynä aloitin määräaikaisena tuntiopettajana nykyisessä työpaikassani. Työsuhdettani jatkettiin kolme kertaa ja vuonna 2011 sain vakituisen viran äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorina. Olin 41-vuotias ja saatoin alkaa suunnitella elämääni eteenpäin pitemmällä tähtäimellä kuin vuodeksi kerrallaan.
Miltä elämäni näyttäisikään, jos olisinkin syntynyt vuonna 1990? Lama-aikaan äitini ei olisi työllistynyt. Isänikin olisi kenties joutunut työttömäksi telakalta eikä olisi kerryttänyt eläkettään ennen sairastumistaan. Hän olisi joutunut työkyvyttömyyseläkkeelle vuonna 2003 tai kenties häntä olisi yritetty kuntouttaa. Hän itse olisi ajanut vielä sitä vanhaa Ladaansa vuonna 2008, minä olisin voinut saada sitä lainaksi, mikäli minulla olisi edes ajokorttia. Jos en itse olisi pystynyt tienaamaan siihen lukiovuosina rahaa, vanhempanikaan eivät olisi sitä voineet minulle kustantaa.
Lukion jälkeen olisin tuskin saanut vakituista työpaikkaa, joten vuonna 2009 olisin todennäköisesti joutunut ottamaan lainaa opintojani varten. Olisin saanut ensimmäisen lapseni vuonna 2016 ja kaksi seuraavaa koronavuosina 2020 ja 2021. Leskeksi kolmen pienen lapsen kanssa olisin jäänyt vuonna 2022 ja ryhtynyt pakkoyrittäjäksi vuonna 2023. Minulla ei olisi edelleenkään opettajan pätevyyttä, se minun pitäisi yrittää suorittaa yrittämisen ohella vuoteen 2027 mennessä. Ehkä pääsisin määräaikaiseen työsuhteeseen samana vuonna. Vakituisen opettajan viran saaminen vuonna 2031 voisi olla hankalaa, sillä oppilasmäärät ovat vähentyneet ja opettajien tarve on vähentynyt. Todennäköisesti opiskelisin erityisopettajaksi ja hakeutuisin pääkaupunkiseudulle töihin tai kasvukeskuksiin muualle päin Suomea.
Voisin jatkaa vielä ajatusleikkiä ja miettiä tätä kahdenkymmenen vuoden aikaeroa myös omien lasteni näkökulmasta, mutta en nyt tee sitä.
Emme voi siis väittää, että aika ja tuossa ajassa tehty politiikka ei vaikuttaisi meidän elämäämme. Politiikka luo ne raamit, joissa me kansalaiset voimme omaa elämäämme suunnitella ja elää. Siksi on tärkeää, että kaikkina aikoina me teemme sellaista politiikkaa, joka mahdollistaa inhimillisen ja riittävän hyvän elämän ihmisen taustasta huolimatta.
Mitä asioita politiikka on mahdollistanut sinun elämässäsi tai mitä koet sen sinulta vieneen? Miten sinun elämäsi olisi muuttunut, mikäli olisi syntynyt 20 vuotta aikaisemmin kuin myöhemmin?